Top Message

www.oblik.fi

TERRAVIIVA// MEIDÄN KEITTIÖSSÄ

Piipahdimme sunnuntaina Logomossa, Uuden Muotoilun joulumarketissa. Aivan ihastuttava inspiraation lähde! Ja jälleen tuli todistettua se tosiseikka, että kyllä meiltä Suomesta löytyy ihan älyttömän taitavia ihmisiä ja idearikkaita suunnittelijoita! Olisin voinut olla paikalla vaikka kuinka ja kauan. Mukana oli kuitenkin lisäkseni myös mies ja lapsi. Arvaatteko? Mies vielä olisi jaksanut ihastella kanssani jotenkuten, mutta nappula alkoi olla ensimmäisen viiden minuutin jälkeen jo melko valmista kauraa :D. No mutta, hienosti kaikki lopulta meni ja jotain tuli kotiinkin hankittua.

Osa teistä onkin varmasti kuullut Terraviivasta? Keraamikko Minna Komulaisen vuonna 2007 perustama yritys, jonka valmistaa pääasiallisesti keraamisia sisustuslaattoja. Voin kertoa, että rakastuminen taitaa olla ensimmäinen sana, joka näistä upeista käsitöinä valmistetuista laatoista tulee mieleen. 
Aivan todella upeita! Ainoa hankaluus taisi olla valinnan vaikeus. Lopulta luovutin ja annoin lapsen päättää. Niin, oliko siis yllätys että teksti, joka meille päätyi oli: muista SUKLAA ;). Viestin sanoma on selkeä, joten laatta päätyi keittiöön. Sitten kotona tulikin yhtäkkiä sellainen olo, että hitsi kun olisi mukava saada sellainen suuri laatta tuonne lieden taakse. Keittiöremontissa meillä välitila "pinnoitettiin" laastilla ja päälle tuli vain maalia. Toisinaan kokatessa jotakin roiskuu tuolle rapatulle pinnalle.. Vaikkei puhdistus nyt sinänsä kovin haasteellista ole, niin mieluummin puhdistaisin vain jonkun levyn siitä takaa. En halua kuitenkaan mitään "tavallista",  joten suuri laatta ajaisi asiansa superhyvin. Eikö? 

Mutta muista SUKLAA -laatta pääsi kuitenkin heti käyttöön ja suurinta laattahimoa lievittämään. ;) Kannattaa muuten tutustua Terraviivaan, ja käydä kurkkimassa myös oman alueensa jälleenmyyjät. Terraviivan FB-sivut ainakin päivittyvät ahkerasti, ja sitä kautta pysyt mukana vaivattomasti. 

Löytyykö teiltä muuten jo näitä laattoja? Muistelen ainakin IMAGEn kotoa sellaisia kuvia nähneeni, joissa tällainen ihastus vilahtaa. ;)

Jutta
ps. jotakin muutakin samasta myyntipisteestä kotiimme nappasin. Mutta palataan niihin suloisuuksiin toisessa yhteydessä :).

  1. Loistava idea laittaa iso laatta lieden taakse! Toki ihana on myös tämä pieni söpöliini ja aivan oivalla sanomalla höystettynä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa hankaluus siinä on valinta :D Kuten minulle aina. Tämän pikkulaatan sanoma on kyllä ihan paras! Vaikken kunniaa valinnasta voikaan itselleni ottaa :)

      Poista
  2. Hei! Ihania nuo Terraviivan laatat. ja meiltä niitä löytyy. Liesikuvun reunus on laatoitettu Terraviivan tekstilaatoilla mm. Muista olet ihana ja Muista rakastaa. Myös löytyy perhos- ja pitsiliinakoristeiset laatat. täytyykin kuvata laatat ja laittaa blogiin jonain päivänä. Meilläkin lieden taakse voisi laittaa ison laatan, jos sellaisen saisi. Täytyypä laittaa mietintähattuun ;) Mukavaa joulunodotusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä ovat! Pitsiliinakoristeista mietin juurikin tuonna lieden taakse suojaksi. Olisi niin upea. Pitänee vielä pikkaisen miettiä ja pohtia onko kuvio juurikin tuo ja ottaa sitten Terraviivaan yhteyttä josko he tekisivät tilauksesta yhden vähän isomman... Mukavaa joulunodotusta myöskin sinne :)

      Poista
  3. Nuo laatat on kyllä tosi kivoja ja heti mietin, että Imagen kuvissa niitä olen nähnyt :) Hmm... tuo Muista Suklaa -kyltti sopisii mullekin okein hyvin...! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se teksti on kyllä aika suloinen :) Ja muistuttaa aivan oikeasta asiasta ;)

      Poista
  4. Nuo laatat ovat kyllä hauskoja. Meillä päästään pian suunnittelemaan toden teolla uutta keittiötä, joten kiva etukäteen jo katsella kaikkia pieniä kivoja juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä todellakin ovat! Keittiössä mielestäni toimii erityisen hienosti vaikkakin noita tekstilaattoja voisi olla koristeena oikeastaan missä tahansa kodin tilassa :)

      Poista
  5. Voih, täällä todellakin tiedetään mitä on kiertää "aikuisten ostoksilla" (mm. huonekalukaupat ym) 6-vuotias mukana :) Joten tuskailen menisinko "yleissisustus"messuille (ei sisällä keittiöitä) vaiko keittiömessuille (sisältää kaiken keittiöön liittyvän). Molempiin kun ei 6-vuotiaan tytön pinna riitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin tuttua. Meillä tämä olisi varmaan muuten mennyt vähän paremminkin vielä, mutta alla oli talvijalkineiden etsimistä ja ostamista joten juniori oli viettänyt kaupungilla jo reilu puolitoista tuntia. Siihen päälle kun kerroin että mennään tällaiseen ihanaan tapahtumaan, niin johan oli riemuisa vastaanotto :D. Päädyt(vai päädyit jo) sitten kumpaan vain, niin toivottavasti saat paljon inspiraatiota :)

      Poista
    2. En ole vielä pulmaani ratkaissut... Molemmissa on hyviä ja huonoja puolia (eism. ajoituksen suhteen), täytyy varmastikin katsella miten meidän suunnittelu nyt lähtee käyntiin ja mikä muodostuu kinkkiseksi tms. Kiitos inspiraatiotoivotuksista!

      Poista
  6. Katselin laattoja vuosia sitten ensimmäistä kertaa eräässä tapahtumassa Forumissa ja olin myös ilahtunut suomalaisesta design-visiosta. Silloin ostin yhden laatan ystävälleni lahjaksi ja aikomuksena on saada myös jossain vaiheessa omaan kotiin muutama laatta, nämä ovat mielstäni ihanan väluittömiä ja ytimessä kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Lahjoiksi nämä ovat todella hienoja - kuinka yksinkertainen voikaan olla näin kaunista ja sisältää vielä pieniä elämän totuuksia.

      Poista
  7. Enpä ole noista laatoista kuullutkaan, tosi hauskoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä tutustua! Suosittelen lämpimästi :)

      Poista
  8. Jes! Meillähän noita ihania todella on, muistit ihan oikein. Muista NUKKUA, se taitaa olla mun suosikki. ;)
    Toi teidän laatta on kyllä mieletön valinta, sano mini-herralle, että täydellisen valinnan hän teki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, eli oikein meni :) En vain löytänyt enää sitä postausta missä näitä muistelin olleen. Tuo muista NUKKUA oiskin ihan huippu! Ja tämäkin valinta on ihana - vaikken heti itse olisikaan sitä valinnut. Mutta ehkäpä juuri siksi se on meille perfect! ;)

      Poista
  9. Ei löydy, mutta tekis mieli. Ihania ovat! Nyt kun on marokkolaistyyppiset laatat paikoillaan, niin voikin keskittyä seuraaviin. Muista suklaan voisin valita ihan itsekin, vaikka siihen mitään muistutteluja tarttekaan... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei totta tosiaan meilläkään tarvita mitään muistutusta siihen ;). Kannattaa laittaa kyllä korvan taakse, jollei itselle niin lahjaksi. On hienoa, miten käsityö ja suomalainen suunnittelu elää ja hengittää. Siitä olen juuri erityisen onnellinen, ettei ole massatuotantoa, vaan jokainen laatta on omanlaisensa, jokaisessa pieni eroavaisuus. Yksilöllisyys on kaunista :)

      Poista
  10. Terraviiva on aivan superihana liike. Ja Minna ihana tekijä. (Ollaan opiskeltu samassa käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, mutta eri aikaan).

    Mun lempparilaatat oli "Muista nauraa" ja "Muista syödä" :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä on! Ai sinäkin oot aikanaan siellä opiskellut? Miten tällainenkin on multa ohi joskus mennyt... Noh, eipä tuo haitanne :D Jotenkin vain ajattelen että oot aina ennen tätä nykyistä opiskelua ja työtäsi ollut matkaoppaana :D.

      Muista NAURAA ja SYÖDÄ on myös ihanat! Näitä vaihtoehtoja kun katseli, niin valinta oli super vaikea. Onneksi nappula teki sen puolestani ;)

      Poista
  11. No täältä mä sen löysin! Piipahdin tänään Terraviivassa kun olin "hoodseilla" sopivasti, uutta siltaa hämmästelemässä. Minna kysyi mistä olin kuullut heidän muutostaan mutten muistanut ;( Paljon kaikkea päätyi pukinkonttiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä löytyy kyllä vaikka ja mitä pukinkonttiin. Meille lisäksi tosiaan päätyi vähän pakettien päälle koristeita. Ihan mahtavia!

      Poista
  12. Tutustuin joku aika sitten terraviivan laattoihin ja niissä oli kyllä herkullinen valikoima... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä onkin! Ja itseäni eniten ihastuttaa se yksilöllisyys ja käden jälki. Näistähän saisi vaikka ja mitä kivaa kodin eri tiloihin ja sopivan hintaisia ja kokoisia vaikka pikkujouluviemiseksi kukan sijaan :)

      Poista
  13. Muistan sinut ja perheesi! :D Olen se, joka näitä oli silloin siellä kaupittelemassa (ja tekemässä aina meidän pajalla). Onpa ihana lukea näin positiivisia juttuja Tertsistä. Muista suklaa -laatta taisi olla mun päähänpistoni, kun mietin elämän tärkeimpiä juttuja. "Muista samppanja" syntyi samalla kerralla. Kamalaa, jos unohtaisi.
    Meiltä voi tosiaan tilata eri kokoja, mutta 30cmx30cm on suurin, mitä teemme. Voimme toki koittaa isompaakin, mutta oletettavasti se vääntyisi kuivuessaan. Hellan taakse voisi sopia pari isompaa pitkulaista ja jos pidätte noista teksteistä, niin meidän reseptilaatoista voisi hakea inspistä. Facebookissa on tosiaan hyvin esimerkkejä. Tekstit ovat kaikki myös vapaasti ideoitavissa, joten lempilyyrikaat tai vaikka pätkä suosikkikirjasta, runo, jne onnistuvat.

    VastaaPoista
  14. Näitä ehdottomasti olen tahtonut jo 4v....meidän uuteen taloomme, kotimaista käsityötä ei mitään muuta, ja kun näin nämä laatat niin ajattelin jippii...ihanaa kauniita laattoja moneen makuun <3. Ja nyt osui ja upposi tämä ihanuus blogi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin. Kotimaisuutta tulisi suosia enemmänkin - mutta valintaa ei ole yhtä paljon kuin toivoisi. Onneksi itsekin löysin nämä aikanaan. Upeita, ja erilaisia! Kiva kuulla, että blogistamme on löytynyt mukavia juttuja, toivottavasti löydät niitä myöhemminkin meiltä :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets