Top Message

www.oblik.fi

KOTIKIERROS // TV-HUONEESSA NYT

Aiemmin olemme jo kertoneetkin, miten meille muutti sohva. Äärettömän ruma sellainen. Vanha sohva löytyi nettikirpputorilta huokeaan 35 euron hintaan. Sohva oli niin ruma, että se oli jo kaunis. Tiedättekö kun joku tavara tai huonekalu on sellainen? :D Syyskuussa TV-huoneen minimibudjetilla toteutetun muutoksen voit käydä halutessasi katsomassa täältä. Silloin vielä huone kaipasi sohvaa, tai ei kaivannut, mutta tuli hyvinkin nopeasti ilmi, että sellainen sinne nyt on saatava. Tuolit saivat väistyä ja tilalle kannettiin tuo uusi löhöilypiste muutama viikko sitten. Huone on pohjaltaan hyvin haastava sohvan sijoittamiseen. Se oli pakko iskeä keskelle lattiaa, jolloin tilasta tuli mielestäni melko ahdas. Ei voi mitään. Tykkään tästä huoneesta silti ihan hirmu paljon. 
TV-huone sijaitsee makuuhuoneemme päällä olevalla parvella. Poissa silmistä on myöskin usein poissa mielestä. Näin ollen huoneen sisustuskin on jäänyt jo silloin muutoksen aikana vähän niin ja näin. Matto oli valmiina edellisestä kodista, ja käynyt hakemassa paikkaansa täällä uudessakin kodissa milloin lastenhuoneessa, milloin olohuoneessa. Turkista yksittäiskappaleena tuotu hopeinen/harmaa korkeanukkainen matto asettui nyt  jokatapauksessa paremmin tänne kuin edellä mainittuihin. 

Matkalaukkujen päällä oleva oksa löytyi eräänä aamuna metsälenkiltä, ja se raahattiin kotiin sen suuremmin ajattelematta minne sen voisi sijoittaa. Pitäkööt kotia nyt tuossa paraatipaikalla. Jossakin vaiheessa mietin sen seinään kiinnittämistä ja joulukalenteripussien ripustamista "sarviin". Oksa näyttää hämmästyttävän paljon sarvilta. Sopii hyvin minulle! Talviaikaan tuo "sarvipää" saa olla koristeena ja saa varmasti jäädä siihen joulunkin jälkeen. On samalla kaverina sohvalla olevan sarvipäiseen tyynyn kanssa :).
Siinä se musta mötikkä nyt kaikessa kauneudessaan on. Muuta tuunausta ei tälle tehty, kuin runkojen maalaus mustiksi. Sohvaa haettaessa myyjät kysyivät ihmeissään mihin tuollaisen meinaamme laittaa. Epäilivät meidän trokaavan sitä johonkin eteenpäin (sillä ehkä he ajattelivat, ettei tuo heillä 30-40 vuotta ollut sohva voisi koskaan päätyä kenenkään meidän ikäisten kotiin tai huoneeseen parhaalle paikalle). Ja parasta kaikessa on se tosiasia, että tuossa on maailman mukavin istua! Toisen romu on siis todellakin toisen aarre .... ;)

Mukavaa maanantaita!
Jutta

  1. Sohva sopii tuonne tosi hyvin! Ympärillä on niin paljon kauniita asioita ja sohva sujahtaa joukkoon mainiosti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minustakin. Jotenkin tässä ympäristössä sen ulkonäkö näyttää aivan erilaiselta kuin mitä se oikeasti onkaan :)

      Poista
  2. Sulla/teillä on ihan mieletön taito yhdistellä mitä erilaisempia juttuja yhteen ja tuossa taas huomaa sen, että lopputulos on tajuttoman upea!
    Rumankaunis sohva sopii tuohon tilaan kun nakutettu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!! Kahteen otteeseen tällä viikolla olen kuullut, miten paljon erilaisia yksityiskohtia kodissamme onkaan, joita jää tuijottamaan. Se on hassua, sillä itse on hieman sokea kaikille pienille asioille. Sohva on kyllä ruma, mutta kaunis juuri tuossa tuollaisenaan. :)

      Poista
  3. Rumiluskin oikeassa ympäristössä, oikein laitettuna voi muuttua kaunokaiseksi. Sinulla on taito tehdä se <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän tämä asia on nähtävä. Enpä olisi ikinä uskonut tuollaista sohvaa kotonamme näkevän. Mutta tuonne tilaan se sopii niin erityisen hyvin.

      Poista
  4. Voi kun on paljon kaikkea kivannäköistä! Juuri tänne blogiisi löysin ja ehdottomasti lukijaksi jään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut! Mukavaa kun löysit meille, ja lämpimästi tervetuloa mukaan! :)

      Poista
  5. On ehdottoman rumankaunis!! :D Varmasti puuosien maalaus on tehnyt yllättävänkin paljon kokonaisuuteen. :)

    Oikein viihtyisä huone, hyvä tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja teki kyllä paljon. Kulunut koivurunko ei ihan ajanut asiaansa, sillä jotenkin siitä kellertävästä koivusta tulee niin ysäri mieleen (kaikki kaappien listat/reunat, huonekalujen kulmat jnejne). Ehkä se on niin lähellä, ettei osaa vielä arvostaa tai katsoa sillä silmällä. :)

      Poista
  6. Ihan mahtava mötikkä. Juurikin rumakaunis!

    Tykkään tuosta ideasta, että tv on omassa huoneessaan..tilassa, jonne pitää mennä sitä vartavasten katsomaan.

    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii meillä kyllä todella hyvin tämä TV-huone järjestys! Olohuoneeseen ei minusta meille tarvita televisiota lainkaan, sillä tilasta tulisi todella levoton. Nyt kun jo siinä samassa yhteydessä on keittiö, oleskelutila, työtila ja ruokailutila... Siihen vielä telkkaria niin huhheijaa. Lisäksi tv ei koskaan ole "muuten vaan taustalla" päällä, vaan sitä nimenomaan katsotaan sitten erikseen jos sieltä jotakin tulee. :)

      Poista
  7. Sinä se osaat! Tuo sohva sopii hyvin tuohon. Eikä muuten yhtään haittaa että sohva on keskellä huonetta. Aina ei tarvitse tavaroiden mennä seiniä myöten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! :) Olen samaa mieltä tuosta seiniä pitkin menemisestä. Tuolla tilassa se vaan teki siitä hieman ahtaan, mutta väliäkös tuolla, ajaa asiansa täydellisesti, ja tuolla parvella ei juuri muuta käyttötarkoitusta ole tarkoituskaan olla (säilytystilan lisäksi siis). :)

      Poista
  8. Siis toihan sopii tilaan ku nenä päähän!! Yhdyn muihin..sinä se osaat!! <3

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana sohva. Sopii ihan loistavasti ja tuo liitutauluseinä on kiva sen kaverina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä todellinen löytö! En kyllä olisi ikinä uskonut meille tuollaisen päätyvän. Mutta niin se vain varkain tuli vastaan tori.fi sivuilla ja yhtäkkiä huomasin sen asuvan meillä :D. Joskus vain käy niin.

      Poista
  10. Mahtava löytö! Eihän se nyt sieltä kauneimmasta päästä ole, mutta omalla tavallaan tosi "siisti" ja sopii tuohon miljööseen hienosti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Ei se mikään kaunotar todellakaan ole, mutta kun sen vei tuonne huoneeseen, tykästyin siihen vielä enemmän. Ihan kuin olisi ollut siellä aina :)

      Poista
  11. Telkkaria katsoessa istumamukavuus on kuitenkin ykkösjuttu! Eikä tuo ole kokoaikaa näkyvillä, ensimmäisenä. Tuonnehan tuo sujahti, kuin kotiinsa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Yritin kyllä ehdottaa sen tuloa alakertaan, mutta se ajatus sai hyisevän kylmän vastaanoton mieheltä :D Joten alkuperäisen suunnitelman mukaan sohvan koti on tuolla ylhäällä :)

      Poista
  12. Toihan on hieno! Ruman kaunis. :)
    Oikeassa ympäristössä pääsee oikeuksiinsa, huomasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on nähtävä. Oikea tila, oikea ympäristö ja oikeat esineet ja tavarat siinä ympärillä siitä tulikin jo vähän kauniimpi :)

      Poista
  13. No mutta, tuo sohvahan on ihan super-suloinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikessa kauheudessaan se kyllä todella sulatti sydämen :)

      Poista
  14. Toihan on hieno. Ihanaa kerroksellisuutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kerroksellisuutta meillä kyllä löytyy. Huomaamatta koti on täyttynyt huonekaluista ja esineistä joilla jokaisella on tarinansa kerrottavana. Nyt myös tällä :)

      Poista

 

Newsletter

Widgets