Makuuhuoneen maalattu parkettilattia sekä ongelmanurkkaus

Hoi! Täällä ollaan, vaikka hiljaista on kuin huopatossutehtaalla. Nappula on tämän viikon mummolassa lomani loppumisen vuoksi, joten arki menee rataa: töihin, kotiin, ruokaa, remonttia, koirien ulkoilutusta, lisää remonttia ja nukkumaan. Mutta nyt on hyvä painaa kun juniorilla on puuhaa koko viikoksi. Ensi viikolla tahti hieman rauhoittuu kun mies jää toiselle lomapätkälleen ja pikku-mieskin palaa kotiin.

Tällä viikolla ollaan hiottu ja maalattu makuuhuoneen lattiaa. Aiemmin me jo maalasimmekin sen kahteen kertaan ennen kuin kannoimme vuodenvaihteessa tavaroitakaan tähän asuntoon. Olohuoneen osa maalattiin kolmannen kerran talviloman aikaan, mutta huonekalut oli pakko säilöä silloin johonkin, joten makuuhuone jäi maalaamatta. Nyt kun kiinteä vaatekaappikin purettiin, ja sen alta paljas parkettilattia tuli esiin, oli hyvä aika tehdä viimeinen maalipinta makuuhuoneen parketin päälle.

Hionta oli vain kevyt pintaraapaisu tässä kohtaa. Sen jälkeen koko lattiapinnan huolellinen pesu. Kaapin alta maalattiin ensin kahteen kertaan, jotta pohja saatiin peittävän valkoiseksi. Tämän jälkeen koko huone telattiin Betoluxilla kertaalleen. Nyt on jälleen kiiltävä ja peittävän valkoinen sekä ennenkaikkea tasainen pinta koko huoneessa.


Samalla voidaankin sitten palata tähän varsinaiseen ongelmaamme. Tuohon pieneen nurkkaukseen, jossa oli vaatehuonen ennen (ja näköjään varasto nykyään). Edelleen on tuo yksi palanen seinää poistamatta, sillä emme ole vielä keksineet miten kyseisen kohdan koteloimme. Yläkertaan menevät portaat paistavat rumasti näkyen koko huoneeseen. Ideoita? Emme haluaisi kovastikaan enää madaltaa tilaa, mutta luulen että pelkkä maalauskaan ei oiken riitä. Vai riittäisikö?


Parkettihan päättyy vanhan vaatehuoneen ovelle, näinollen palanen lattiastakin puuttuu edelleen. MUTTA, meillä on piirretty, suunniteltu, kuvattu, piirretty, laskettu ja suunniteltu... Katsotaan miten suunnitelmat etenevät, mutta noin kolmasosan huoneesta syövä sängyn korotuspalanen on siihen todennäköisesti tulossa. Pintamateriallina vaneri ja koko korotusosan alle säilytystilaa. Ai että, ollaan innoissamme! 

Mites siellä puolen ruutua on viikko kulunut? Toiset onnelliset viettävät vielä lomaansakin, ja osalla se taitaa olla vielä jopa edessä. Tässä vaiheessa itse miettii, miten hyvä idea olikaan pitää loma jo heti alkukesästä :D.

Nyt takaisin maalauspuuhiin, ovilistat on odottaneet kirsikan värisinä uutta valkoista maalipintaa jo 7 kuukautta. Heh? :D
- J -

2 kommenttia

  1. Ihan tajuton toi seinä. <3 <3 <3
    Ja noi teidän kätöset, mahtavat.
    Mä kyllä maalaisin ne rappuset, ei mitään kotelointeja, eikä muita virityksiä...
    Tuosta tulloo niin magee, innolla täällä jo odottelen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thänks! :) Mä niin olen onnellinen, että jälleen uskallettiin kömpiä vähän korkeamman aidan yli.

      Ja olet kyllä oikeassa, jo maalaus tekisi paljon. Seinänpätkä vain pitää fixata, joka tuossa nyt notkuu. Mutta eiköhän se oo melko helppo juttu :D Tai sitten ei. Mutta katsotaan mitä aikaiseksi saadaan!

      Poista

KIITOS KUN LUIT JA ILAHDUTAT KOMMENTILLASI <3

© oblik.
Maira Gall